Tudot valtuutettu jälleenmyyjä

Tudor

Tudor tavaramerkki rekisteröitiin 1926 Rolexin perustajan Hans Wilsdorfin pyynnöstä. Toisen maailmansodan jälkeen 1946 Hans Wilsdorf ryhtyi todella kehittämään Tudorin identiteettiä.

Tudor historia

Hans Wilsdorfin intuitio

"Joidenkin vuosien ajan olen harkinnut valmistavani kelloja, joita jälleemyyjämme voisivat myydä kohtuullisemmin hinnoiteltuna kuin Rolex-kellojamme. Kuitenkin siten, että ne säilyttävät samat laadun ja luotettavuuden standardit jotka tekivät Rolexista kuuluisan. Olen päättänyt perustaa erillisen yhtiön näiden kellon valmistusta varten. Sen nimi on TUDOR."

- H. Wilsdorf

Perinteisen käsityön taito ja taide

Tudor-rannekellojen valmistus

2020-luvulla Tudor on itsenäisempi, mutta edelleen uskollinen juurilleen. Syntynyt haastamaan. Tudorin maailma on eloisa. Säkenöivä. Tudor vie sinut mikrotarkkuuden maailmaan. Maailmaan jossa kehittyneimmällä teknologialla valmistetut komponentit ovat viimeistelty pienintä yksityiskohtaa myöten tinkimättömästi... jopa pakkomielteisesti. Ilo silmälle, kiehtova mielelle. Tudorin arvokkaat tarkkuusinstrumentit ovat suunniteltu kestämään aikaa. Poikkeuksellisen hienot materiaalit, korkea suorituskyky ja ikoninen muotoilu tekevät jokaisesta kellosta ainutlaatuisen esineen.

Hovisepät on Tudorin valtuuttama virallinen kellojen jälleenmyyjä. Voit tilata helposti ja turvallisesti verkkokaupastamme Tudor-rannekellot nopealla toimituksella ja palautusoikeudella. Kaikki myymämme Tudor-kellot ovat varustettu valmistajan viiden vuoden kansainvälisellä takuulla. Tutustu Tudor-kellojen valikoimaamme verkkokaupassamme ja Vaasan-myymälässämme.

Suodattimet

Suodattimet

63 tuotetta

Lajittelu:

63 tuotetta

Tudor Pelagos FXD Alinghi Red Bull Racing rannekelloTudor Pelagos FXD Alinghi Red Bull Racing rannekello
Tudor Pelagos FXD Alinghi Red Bull Racing rannekello M25707KN-0001

Tudor Pelagos FXD rannekello. Tutustu Tudorin Pelagos FXD -kokoelmaan – sveitsiläisen kellonvalmistuksen huipputuotteeseen, joka on optimoitu ammattisukellukseen ja kilpapurjehdukseen. Tämä erikoismalli juhlistaa Tudorin ja Alinghi Red Bull Racing purjehduskilpajoukkueen yhteistyötä. Tämä kellomalli istuu täydellisesti suorituskyvyltään ja tyyliltään lajin eetokseen. Kellokuoret on valmistettu monipuolisesta yhdistelmästä hiilikuitukomposiittia, titaania ja ruostumatonta terästä.

Pelagos FXD -malli ammentaa inspiraationsa uniikeista teknisistä toiminnoista. Nimen FXD viittaa kotelon erittäin kestäviin kiinteisiin hihnakiinnikkeisiin "fixi". Kellon hiilikuitukomposiittikuori, erittäin tarkka kronometrisertifioitu automaattivetoinen Manufacture Calibre ja kaksisuuntainen ajanottokehä tekevät siitä täydellisen ja tyylikkään kumppanin niin maalle kuin merelle.

KUORI JA KRISTALLI
Halkaisija 42mm, paksuus 12,75mm, 52mm lug-to-lug.
Musta hiilikuitukomposiitti, mattaviimeistely. Titaani -nuppi Tudor kilpi relief kuviolla. Tasainen safiirikristalli. Kaksisuuntainen ajanottokehä keraami-insertillä (120 asentoa, luminoidut merkinnät). Vesitiivis 200m (660 ft). Takakannessa Alinghi Red Bull Racing logo.

KONEISTO
Automaattivetoinen Manufacture Calibre MT5602 (COSC). Molempiin suuntiin vetoa antava roottori. Käyntivara noin 70-tuntia.

KELLOTAULU
Mattasininen. Rehaut teksti Alinghi Red Bull Racing.

RANNEKE
22mm kangasranneke, jossa itsestään kiinnittyvä kiinnitysjärjestelmä.

TAKUU
5 vuoden takuu. Siirrettävissä. Ei vaadi erillistä rekisteröintiä tai väliaikatarkistuksia.

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 42,00mm Alennushinta4.010,00 € Heti omasta varastosta
Tudor Black Bay 39 rannekelloTudor Black Bay 39 rannekello
Tudor Royal 38 rannekelloTudor Royal 38 rannekello
Tudor Royal 38 rannekelloTudor Royal 38 rannekello
Tudor Black Bay 39 rannekelloTudor Black Bay 39 rannekello
Tudor Black Bay P01 rannekelloTudor Black Bay P01 rannekello
Tudor Black Bay P01 rannekello M70150-0001

TUDOR Black Bay tuoteperheen rannekello. Tudor sukeltajankellojen perinnöstä ammennetut Black Bay tuoteperheen rannekellot ovat nykyisen Tudor kellomalliston ydin. Monipuolisesta Black Bay mallistosta löydät perinteiset sukeltajankellot sekä niiden pohjalta inspiroidun laajennetun malliston.

Black Bay P01 perustuu Tudorin legendaariseen prototyyppiin, joka kehitettiin 60-luvulla Yhdysvaltain laivastolle. P01 on kokeilullinen ja haastava "verhojen avaus" kulissien taakse vähän tunnettuihin kellomalleihin brändin historiasta. Malliin kehitettiin laivaston tarpeisiin saranoilla lukittava ajanottokehä joka patentoitiin 1968. Saranan lukon saa avattua kuoren yläosasta joka valjastaa kaksisuuntaisen ajanottokehän käytettäväksi. Malli käyttää myös kokeilullista teräs- ja nahkapinnoitetun kumirannekkeen hybridiä. Tudor P01 on todellinen kellomalli Tudor "Born to dare" -sloganin hengessä.

- Viiden vuoden kansainvälinen takuu.
- Vesitiiveys 200m.
- 42 mm teräksestä valmistettu kuori (satiiniharjattu).
- Kaksisuuntainen 12-tunnin ajanottokehä. Lukittavissa kuoren erikoismekanismilla.
- Automaattivetoinen Manufacture Calibre MT5612 kellokoneisto, joka on varustettu noin 70-tunnin käyntivaralla, COSC eli kronometrisertifioidulla käyntitarkkuudella, sekä kaksisuuntaisesti virittävällä roottorilla.
- Musta pyöristetty kellotaulu, teräksen sävyiset luminoidut osoittimet.
- Päivyri kello kolmessa.
- Kupumainen pyöristetty safiirikristalli.
- Ruuvilukittu nuppi Tudor ”ruusu” reliefillä.
- Ruostumattomasta teräksestä ja kumista valmistettu hybridiranneke ruskealla nahkapinnoitteella. Teräksinen taittolukko jossa suojasalpa. Satiiniviimeistelty.

Hovisepät on valtuutettu Tudor jälleenmyyjä. Asioimalla valtuutetun jälleenmyyjän kanssa voit olla varma siitä, että kellot ovat aitoja, uusia, käyttämättömiä ja varustettu valmistajan viiden vuoden kansainvälisellä takuulla.

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 42,00mm Alennushinta4.510,00 € Heti omasta varastosta
Tudor Black Bay Chrono S&G miesten rannekelloTudor Black Bay Chrono S&G miesten rannekello
Tudor Black Bay Chrono S&G miesten rannekello M79363N-0006

TUDOR Black Bay tuoteperheen rannekello. Tudor sukeltajankellojen perinnöstä ammennetut Black Bay tuoteperheen rannekellot ovat nykyisen Tudor kellomalliston ydin. Monipuolisesta Black Bay mallistosta löydät perinteiset sukeltajankellot sekä niiden pohjalta inspiroidun laajennetun malliston.

Black Bay Chrono esittelee tunnetun Black Bay muotokielen vauhdikkaan kronografin muodossa. Tudor on aina 70-luvulta lähtien julkaissut kelloja, jotka ovat vastanneet moottoriurheilun tarpeisiin. Yhtälailla kuin 50-luvulta alkaen sukeltajien tarpeisiin. Black Bay Chrono yhdistää rohkeasti nämä kaksi maailmaa. Kellon käynnistä vastaa tarkkakäyntinen kronometrisertifioitu automaattivetoinen Manufacture Calibre MT5813. Uuden sukupolven kellokoneisto on varustettu noin 70-tunnin käyntivaralla, sekä korkean suorituskyvyn hienomekanismeillä kuten tolpparattaalla ja pystysuuntaisella kytkimellä.

- Viiden vuoden kansainvälinen takuu.
- Vesitiiveys 200m.
- 41,00mm teräksestä valmistettu kuori (peilikiillotettu + satiiniharjattu).
- Kultainen kehä alumiinisellä takometri-asteikolla.
- Automaattivetoinen Manufacture Calibre MT5813 kellokoneisto, joka on varustettu noin 70-tunnin käyntivaralla, COSC eli kronometrisertifioidulla käyntitarkkuudella, sekä kaksisuuntaisesti virittävällä roottorilla.
- Mattamusta kupumainen kellotaulu, kullan sävyiset luminoidut osoittimet.
- Kupumainen pyöristetty safiirikristalli.
- Kultainen ruuvilukittu nuppi Tudor “ruusu” reliefillä.
- Kultaiset ruuvilukitut ajanoton painimet kello kahdessa ja neljässä.
- Musta tekstiiliranneke terässoljella.

Hovisepät on valtuutettu Tudor jälleenmyyjä. Asioimalla valtuutetun jälleenmyyjän kanssa voit olla varma siitä, että kellot ovat aitoja, uusia, käyttämättömiä ja varustettu valmistajan viiden vuoden kansainvälisellä takuulla.

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 41,00mm Alennushinta6.760,00 € Heti omasta varastosta
Tudor Black Bay 41 miesten rannekelloTudor Black Bay 41 miesten rannekello
Tudor Black Bay 41 miesten rannekello M79680-0001

Tudor Black Bay 41 rannekello. Black Bay 31, 36, 39 ja 41 -mallit tuovat ainutlaatuisen esteettisen ulottuvuuden Black Bay -tuoteperheeseen. Tuoteperheen kaareva ja yksinkertaistettu muotokieli tarjoaa hillitymmän otannan, brändin ikonisten työkalukellojen hengestä. Hienostunut, monikäyttöinen ja sukupuoleen katsomatta jokaiselle sopiva.

Tudor Black Bay kokoelman kellot ovat varustettu Tudorin omalla Manufacture Calibre automaattikoneistolla, joka on ansainnut COSC/kronometri -sertifikaatin. Kellomalleissa on myös upea viiden lenkin teräsrannekke, jonka soljesta löytyy erittäin kätevä T-fit pikasäätöjärjestelmä joka takaa täydellisen istuvuuden.

TAKUU
Viiden vuoden kansainvälinen siirrettävä takuu. Ei vaadi rekisteröintiä tai väliaikatarkistuksia.

KUORI
41mm ruostumatonta terästä. Kiillotettu ja satiini viimeistely.

KONEISTO
Manufacture Calibre MT 5601 (COSC). Automaattivetoinen koneisto, kaksisuuntainen roottori / viritys. Integroitu rakenne.

KÄYNTIVARA
Käyntivara noin 70 tuntia.

VETOKRUUNU
Ruostumatonta terästä. Ruuvilukittu. Vetokruunu TUDOR ruusu relief.

VESITIIVIS
100m (330 ft)

KEHÄ
Ruostumatonta terästä. Kiillotettu ja satiini viimeistely.

KELLOTAULU
Antrasiitti.

KRISTALLI
Safiirikristalli, tasainen.

RANNEKE
Ruostumatonta terästä. Viisiosainen. Kiillotettu ja satiini viimeistely. Tudor "T-Fit" solki, suojasalpa.

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 41,00mm Alennushinta4.280,00 € Heti omasta varastosta
Tudor Black Bay 36 rannekelloTudor Black Bay 36 rannekello
Tudor Black Bay 36 rannekello M79640-0001

Tudor Black Bay 36 rannekello. Black Bay 31, 36, 39 ja 41 -mallit tuovat ainutlaatuisen esteettisen ulottuvuuden Black Bay -tuoteperheeseen. Tuoteperheen kaareva ja yksinkertaistettu muotokieli tarjoaa hillitymmän otannan, brändin ikonisten työkalukellojen hengestä. Hienostunut, monikäyttöinen ja sukupuoleen katsomatta jokaiselle sopiva.

Tudor Black Bay kokoelman kellot ovat varustettu Tudorin omalla Manufacture Calibre automaattikoneistolla, joka on ansainnut COSC/kronometri -sertifikaatin. Kellomalleissa on myös upea viiden lenkin teräsrannekke, jonka soljesta löytyy erittäin kätevä T-fit pikasäätöjärjestelmä joka takaa täydellisen istuvuuden.

TAKUU
Viiden vuoden kansainvälinen siirrettävä takuu. Ei vaadi rekisteröintiä tai väliaikatarkistuksia.

KUORI
36mm ruostumatonta terästä. Kiillotettu ja satiini viimeistely.

KONEISTO
Manufacture Calibre MT 5400 (COSC). Automaattivetoinen koneisto, kaksisuuntainen roottori / viritys. Integroitu rakenne.

KÄYNTIVARA
Käyntivara noin 70 tuntia.

VETOKRUUNU
Ruostumatonta terästä. Ruuvilukittu. Vetokruunu TUDOR ruusu relief.

VESITIIVIS
100m (330 ft)

KEHÄ
Ruostumatonta terästä. Kiillotettu ja satiini viimeistely.

KELLOTAULU
Antrasiitti.

KRISTALLI
Safiirikristalli, tasainen.

RANNEKE
Ruostumatonta terästä. Viisiosainen. Kiillotettu ja satiini viimeistely. Tudor "T-Fit" solki, suojasalpa.

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 36,00mm Alennushinta4.060,00 € Heti omasta varastosta
Tudor Black Bay miesten rannekelloTudor Black Bay miesten rannekello
Tudor Black Bay miesten rannekello M7941A1A0RU-0003

Tudor Black Bay miesten rannekello. Ikoninen Black Bay mallisto esittelee 60-vuotta sukelluskellojen valmistamista yksissä kuorissa. Black Bay on inspiroitu Tudor malliston historiasta, sen rohkeat linjat, kaareva taulu ja kristalli ovat kunnianosoitus Tudorin ensimmäisille sukeltajankelloille.

Tässä Black Bay mallissa Tudor esittelee modernin klassikon viimeisimmillä teknologisilla innovaatioillaan. Uusi ranneke on varustettu Tudorin T-Fit Claspilla jonka mikrosäädöllä kello istuu täydellisesti. Tudorin itse valmistama Manufacture Calibre MT5602-U automaattikoneisto on METAS-sertifioitu.

METAS on sveitsin liittovaltion metrologinen instituutti, joka on kehittänyt äärimmäisen vaativan Master Chronometer sertifioinnin. Jokaisen Master Chronometerin tulee olla Sveitsissä valmistettu, kyetä 0/+5s päivätason tarkkuuteen kaikilla varaustasoilla (tässä mallissa n. 70h käyntivara), useissa asennoissa ja useissa lämpötiloissa. Tämän lisäksi hienomekaniikan tulee toimia tasaisesti jopa 15,000 gaussin magneetikentässä.

TAKUU
Viiden vuoden kansainvälinen siirrettävä takuu. Ei vaadi rekisteröintiä tai väliaikatarkistuksia.

KUORI
41mm ruostumatonta terästä. Kiillotettu ja satiini viimeistely.

KONEISTO
Manufacture Calibre MT 5602-U (METAS). Automaattivetoinen koneisto, kaksisuuntainen roottori / viritys.

KÄYNTIVARA
Käyntivara noin 70 tuntia.

VETOKRUUNU
Ruostumatonta terästä. Vetokruunu TUDOR ruusu relief.

VESITIIVIS
200m (660 ft)

KEHÄ
60-minuuttinen yksisuuntainen ajanottokehä. Alumiini insert.

KELLOTAULU
Musta, kaareva.

KRISTALLI
Safiirikristalli, kaareva.

RANNEKE
Ruostumatonta terästä. Viisiosainen. Kiillotettu ja satiini viimeistely. Tudor "T-Fit" solki.

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 41,00mm Alennushinta4.730,00 € Heti omasta varastosta
Tudor Black Bay 31 naisten rannekelloTudor Black Bay 31 naisten rannekello
Tudor Black Bay 31 naisten rannekello M79600-0001

Tudor Black Bay 31 naisten rannekello. Black Bay 31, 36, 39 ja 41 -mallit tuovat ainutlaatuisen esteettisen ulottuvuuden Black Bay -tuoteperheeseen. Tuoteperheen kaareva ja yksinkertaistettu muotokieli tarjoaa hillitymmän otannan, brändin ikonisten työkalukellojen hengestä. Hienostunut, monikäyttöinen ja sukupuoleen katsomatta jokaiselle sopiva.

Tudor Black Bay kokoelman kellot ovat varustettu Tudorin omalla Manufacture Calibre automaattikoneistolla, joka on ansainnut COSC/kronometri -sertifikaatin. Kellomalleissa on myös upea viiden lenkin teräsrannekke, jonka soljesta löytyy erittäin kätevä T-fit pikasäätöjärjestelmä joka takaa täydellisen istuvuuden.

TAKUU
Viiden vuoden kansainvälinen siirrettävä takuu. Ei vaadi rekisteröintiä tai väliaikatarkistuksia.

KUORI
31mm ruostumatonta terästä. Kiillotettu ja satiini viimeistely.

KONEISTO
Manufacture Calibre MT 5201 (COSC). Automaattivetoinen koneisto, kaksisuuntainen roottori / viritys. Integroitu rakenne.

KÄYNTIVARA
Käyntivara noin 50 tuntia.

VETOKRUUNU
Ruostumatonta terästä. Ruuvilukittu. Vetokruunu TUDOR ruusu relief.

VESITIIVIS
100m (330 ft)

KEHÄ
Ruostumatonta terästä. Kiillotettu ja satiini viimeistely.

KELLOTAULU
Antrasiitti.

KRISTALLI
Safiirikristalli, tasainen.

RANNEKE
Ruostumatonta terästä. Viisiosainen. Kiillotettu ja satiini viimeistely. Tudor "T-Fit" solki, suojasalpa.

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 31,00mm Alennushinta3.950,00 € Heti omasta varastosta
Tudor Royal 41 rannekello Default TitleTudor Royal 41 rannekello Default Title
Tudor Royal 41 rannekello Default TitleTudor Royal 41 rannekello Default Title
Tudor Royal 38 rannekello Default TitleTudor Royal 38 rannekello Default Title
Tudor Royal 34 rannekello Default TitleTudor Royal 34 rannekello Default Title
Tudor Royal 38 rannekello Default TitleTudor Royal 38 rannekello Default Title
Tudor Ranger rannekello Default TitleTudor Ranger rannekello Default Title
Tudor Ranger rannekello M79950-0001

Tudor Ranger rannekello. Tudor Ranger palaa mallistoon juhlistaen samalla Brittiläisen Pohjois-Grönlannin retkikunnan tutkimusmatkaa vuosina 1952-1954. 70-vuotta sitten Tudor valmisti ja varusti tämän retkikunnan rannekellot näihin äärimmäisiin olosuhteisiin. 39mm, manufacture calibre MT5402 (COSC), 100m vesitiiveys, viiden vuoden takuu.

Rannekelloilta vaadittiin tarkkuutta, automaattista vetoa, vedenkestoa ja selkeää luettavuutta. Tämä aikansa käytännön testilaboratorio oli menestys Tudorille. Moderni Tudor Ranger tuo nämä työkalukellon argumentit nykyaikaan, tietysti perinteitä kunnioittaen.

- Viiden vuoden kansainvälinen takuu.
- Vesitiiveys 100m.
- Ruuvilukittu nuppi kuvioitu, ruusu-relief.
- 39 mm 316-L teräskuori.
- Kauttaaltaan satiiniharjattu teräskuori ja ranneke, poislukien kehän kiillotettu ulkoreunus.
- Automaattivetoinen kronometrisertifioitu Manufacture Calibre MT5402 kellokoneisto noin 70-tunnin käyntivaralla.
- Musta matattu kellotaulu. Hiekansävyiset indeksit. Kiillotetut nuoli-osoittimet. Indekseissä ja osoittimissa Super-Luminova -käsittely.
- Ulkoneva pyöristetty safiirikristalli.
- Teräsranneke Tudor T-Fit soljella, jolla hienosäädät rannekketta aina täydellisesti istuvaksi ilman työkaluja.

Hovisepät on valtuutettu Tudor jälleenmyyjä. Asioimalla valtuutetun jälleenmyyjän kanssa voit olla varma siitä, että kellot ovat aitoja, uusia, käyttämättömiä ja varustettu valmistajan viiden vuoden kansainvälisellä takuulla.

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 39,00mm Alennushinta3.450,00 € Heti omasta varastosta
Tudor Pelagos rannekello Default TitleTudor Pelagos rannekello Default Title
Tudor Pelagos rannekello M25600TN-0001

TUDOR Pelagos tuoteperheen rannekello. Pelagos on nykyisen Tudor-malliston todellinen "tool watch" sukeltajankello. Pelagos tuoteperheen rannekellot ovat kehitetty modernilla otteella sukeltajien tarpeisiin vastaten. Äärimmäisyyksiin viedyn laadunvalvonnan alaisuudessa valmistettu Pelagos on mestarillinen yhdistelmä teknistä suorituskykyä ja ylivertaista esteettisyyttä joka soveltuu jokapäiväiseen käyttöön.

- Viiden vuoden kansainvälinen takuu.
- Vesitiiveys 500m.
- 42,00mm titaanista valmistettu kuori (satiiniharjaus).
- Yksisuuntainen musta keraaminen ajanottokehä, luminoiduilla merkinnöillä.
- Automaattivetoinen Manufacture Calibre MT5612 kellokoneisto, joka on varustettu noin 70-tunnin käyntivaralla, COSC eli kronometrisertifioidulla käyntitarkkuudella, sekä kaksisuuntaisesti virittävällä roottorilla.
- Musta kellotaulu, valkoiset luminoidut osoittimet. Päivyri kello kolmessa.
- Safiirikristalli.
- Suojattu ruuvilukittu nuppi, Tudor-logo reliefillä.
- Titaanista valmistettu ranneke. Rannekkeen taittolukossa on suojasalpa, sekä Tudorin patentoitu automaattinen pituuden hienosäätö.
- Helium pakoventtiili sallii helium-atomien vapaan poistumisen kellosta saturaatiosukelluksen päättyessä.
- Kellon mukana myös kumiranneke, sekä kumirannekkeen jatkopala sukelluspuvun päälle pukemista varten.

Hovisepät on valtuutettu Tudor jälleenmyyjä. Asioimalla valtuutetun jälleenmyyjän kanssa voit olla varma siitä, että kellot ovat aitoja, uusia, käyttämättömiä ja varustettu valmistajan viiden vuoden kansainvälisellä takuulla.

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 42,00mm Alennushinta5.230,00 € Heti omasta varastosta
Tudor Pelagos LHD rannekello Default TitleTudor Pelagos LHD rannekello Default Title
Tudor Pelagos LHD rannekello M25610TNL-0001

TUDOR Pelagos tuoteperheen rannekello. Pelagos on nykyisen Tudor-malliston todellinen "tool watch" sukeltajankello. Pelagos tuoteperheen rannekellot ovat kehitetty modernilla otteella sukeltajien tarpeisiin vastaten. Äärimmäisyyksiin viedyn laadunvalvonnan alaisuudessa valmistettu Pelagos on mestarillinen yhdistelmä teknistä suorituskykyä ja ylivertaista esteettisyyttä joka soveltuu jokapäiväiseen käyttöön.

Tudor Pelagos LHD, eli ”Left Hand Drive” mallissa ruuvilukittu vetonuppi on kellon vasemmalla puolella. Left Hand Drive on suunniteltu alunperin eritoten vasenkätisille sukeltajille, jotka käyttävät kelloa ensisijaisesti oikeassa kädessään. Malli on kumarrus historiaan. 70-luvulla Ranskan laivastojoukot tilasivat Tudorilta erän kustomoituja kelloja vasenkätisille sukeltajilleen. LHD mallissa myös lämminsävyiset beiget luminoidut osoittimet. LHD mallien pohjassa jokaisen kellon yksilöity valmistusnumero.

- Viiden vuoden kansainvälinen takuu.
- Vesitiiveys 500m.
- 42,00mm titaanista valmistettu kuori (satiiniharjaus).
- Yksisuuntainen musta keraaminen ajanottokehä, beigen sävyisillä luminoiduilla merkinnöillä.
- Automaattivetoinen Manufacture Calibre MT5612 kellokoneisto, joka on varustettu noin 70-tunnin käyntivaralla, COSC eli kronometrisertifioidulla käyntitarkkuudella, sekä kaksisuuntaisesti virittävällä roottorilla.
- Musta kellotaulu, beiget luminoidut osoittimet. Päivyri kello kolmessa.
- Safiirikristalli.
- Suojattu ruuvilukittu nuppi, Tudor-logo reliefillä.
- Titaanista valmistettu ranneke. Rannekkeen taittolukossa on suojasalpa, sekä Tudorin patentoitu automaattinen pituuden hienosäätö.
- Helium pakoventtiili sallii helium-atomien vapaan poistumisen kellosta saturaatiosukelluksen päättyessä.
- Kellon mukana myös kumiranneke, sekä kumirannekkeen jatkopala sukelluspuvun päälle pukemista varten.

Hovisepät on valtuutettu Tudor jälleenmyyjä. Asioimalla valtuutetun jälleenmyyjän kanssa voit olla varma siitä, että kellot ovat aitoja, uusia, käyttämättömiä ja varustettu valmistajan viiden vuoden kansainvälisellä takuulla.

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 42,00mm Alennushinta5.230,00 € Heti omasta varastosta
Tudor Pelagos 39 rannekello Default TitleTudor Pelagos 39 rannekello Default Title
Tudor Black Bay Pro rannekello Default TitleTudor Black Bay Pro rannekello Default Title
Tudor Black Bay Pro rannekello M79470-0001

TUDOR Black Bay Pro rannekello. Black Bay Pro esittelee Tudorin ikonisen Black Bay malliston jälleen teknisesti ja esteettisesti uudistetussa Pro-mallissa. Kellossa on Tudorin suunnittelema ja valmistama kronometrisertifioitu MT5652 kellokoneisto GMT-toiminnolla. Staattinen teräskehä 24-tunnin merkinnöillä vahvistaa robustiikan.

Läpi historian Tudorin kellot ovat löytäneet tiensä rohkeiden seikkailijoiden ranteisiin. Mm. British North Greenland Expedition 30-henkilön tutkimusryhmä luotti Tudorin kelloihin yli kahden vuoden komennuksellaan pohjoisgröönlannissa 1952-1954. Tudor Black Bay Pro kunnioittaa luonteessaan näiden pioneeritutkijoiden instrumentteja. Tämä on työkalukello joka on suunniteltu vaativimpaankin ammattilaiskäyttöön.

- Viiden vuoden kansainvälinen takuu.
- Vesitiiveys 200m.
- 39 mm teräksestä valmistettu kuori (peilikiillotettu ja satinoitu).
- 24-tuntinen teräksinen satiiniharjattu kehä.
- Automaattivetoinen kronometrisertifioitu MT5652 kellokoneisto, joka on varustettu noin 70-tunnin käyntivaralla.
- Musta kaareva kellotaulu.
- Teräksinen ruuvilukittu nuppi jossa Tudorin tunnuksenomainen Ruusu-relief. Pro-mallissa nupin viisteet ovat entistä syvemmät helpomman käsiteltävyyden maksimoimiseksi.
- Ulkoneva pyöristetty safiirikristalli.
- Teräsranneke Tudorin uudella T-Link toiminnolla. Säädä ranneketta suoraan soljesta ilman työkaluja juuri sinulle täydelliseen istuvuuteen 8mm hienosäädöllä.

Hovisepät on valtuutettu Tudor jälleenmyyjä. Asioimalla valtuutetun jälleenmyyjän kanssa voit olla varma siitä, että kellot ovat aitoja, uusia, käyttämättömiä ja varustettu valmistajan viiden vuoden kansainvälisellä takuulla

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 39,00mm Alennushinta4.400,00 € Heti omasta varastosta
Tudor Black Bay GMT S&G rannekello Default TitleTudor Black Bay GMT S&G rannekello Default Title
Tudor Black Bay GMT rannekello Default TitleTudor Black Bay GMT rannekello Default Title
Tudor Black Bay GMT rannekello Default TitleTudor Black Bay GMT rannekello Default Title
Tudor Black Bay GMT rannekello M79830RB-0001

TUDOR Black Bay tuoteperheen rannekello. Tudor sukeltajankellojen perinnöstä ammennetut Black Bay tuoteperheen rannekellot ovat nykyisen Tudor kellomalliston ydin. Monipuolisesta Black Bay mallistosta löydät perinteiset sukeltajankellot sekä niiden pohjalta inspiroidun laajennetun malliston.

Tudorin suosittu Black Bay nyt myös GMT toiminnolla. GMT:n avulla seuraat paikallista aikaa ja haluttaessa jopa kahta muuta aikavyöhykettä samanaikaisesti. GMT-kehän värisävyt ovat suoraan samat sinisen ja punaisen sävyt jotka löydät aiemmista Black Bay kellomalleista.

- Viiden vuoden kansainvälinen takuu.
- Vesitiiveys 200m.
- 41 mm teräksestä valmistettu kuori (peilikiillotettu + satiiniharjattu).
- Kaksisuuntainen sini-/punainen anodisoidusta alumiinista valmistettu ajanottokehä. 24h merkinnät, 48 vaihetta.
- Automaattivetoinen Manufacture Calibre MT5652 kellokoneisto, joka on varustettu noin 70-tunnin käyntivaralla, COSC eli kronometrisertifioidulla käyntitarkkuudella, sekä kaksisuuntaisesti virittävällä roottorilla.
- Musta pyöristetty kellotaulu, hopean sävyiset luminoidut osoittimet.
- Päivyri kello kolmessa.
- Kupumainen pyöristetty safiirikristalli.
- Ruuvilukittu nuppi Tudor “ruusu” reliefillä.
- Ruostumattomasta teräksestä valmistettu ranneke on kellon vintage tyylille uskollisesti kiinnitysniitein koristeltu. Rannekkeen taittolukossa on erillinen suoja-salpa.

Hovisepät on valtuutettu Tudor jälleenmyyjä. Asioimalla valtuutetun jälleenmyyjän kanssa voit olla varma siitä, että kellot ovat aitoja, uusia, käyttämättömiä ja varustettu valmistajan viiden vuoden kansainvälisellä takuulla.

• Automaatti (mekaaninen) ∅ 41,00mm Alennushinta4.560,00 € Heti omasta varastosta

Valtuutettu jälleenmyyjä

Olemme korkealaatuisten kellomerkkien virallinen jälleenmyyjä. Kaikki myymämme kellot ovat uusia, käyttämättömiä, valmistajan alkuperäisrasioissa ja varustettu täydellä valmistajan kansainvälisellä takuulla.

Nopeat toimitukset kotimaassa

Suurin osa verkkokaupastamme löytyvistä kelloista on saatavilla heti oman myymälämme varastosta Vaasasta. Lähetämme ennen klo. 14 tulleet tilaukset jo saman arkipäivän aikana!

Ilmainen vakuutettu toimitus

Toimitamme kaikki arvokellot sinulle turvallisesti perille vakuutettuna ilman toimituskuluja. Kaikilla mukauttamattomilla kelloilla myös 14 päivän veloitukseton palautusoikeus.

Kellokauppaa vuodesta 1960

Hovisepät on Vaasalainen myymälä ja perheyritys. Olemme toimineet kellokaupan ammattilaisena jo vuodesta 1960 lähtien. Kellot ovat meille enemmän kuin pelkkä työ. Mittava intohimo ja asiantuntemus rannekelloista, sekä kellosepänpalvelut ovat alusta alkaen olleet liiketoiminnan ydin.